Harry Potter -näyttely kirjastolla

Onko Tylypahkaan menijöitä? Nyt siihen ei tarvita Lontoon King’s Cross -aseman laiturilta 9 3/4 lähtevää Tylypahkan pikajunaa vaan alle voi ottaa jalat tai pienemmät tai isommat kumipyörät ja suunnata kirjaston Sinisiipi-saliin. Sinisiivessä vietetään Harry Potter -näyttelyn avajaisia perjantaina 18.11. kello 13. Avajaisten ohjelmassa on esimerkiksi tarjoilu ja tietokilpailuja. Odotettu näyttely on esillä pitkään, aina 20.1.2023 saakka kirjaston aukioloaikoina.

Harry Potter -näyttely ei ole uusi juttu Perhossa. Vuonna 2019 pidettiin ensimmäinen, kirjaston aulassa esillä ollut Potter-aiheinen näyttely.

Näyttelyn kokoaminen on vaatinut paljon kirjaston väeltä. Ensimmäiseksi koottiin asema, jonka materiaalina on käytetty pahvia. Näyttelyn rakentamisessa on tarvittu paneutumista aiheeseen, jotta näyttelystä on saatu luotua tasapainoinen kokonaisuus. Sinisiivessä pääsee myös esimerkiksi ihastelemaan pinkkiä rakastavan Dolores Pimennon huonetta tai tekemään tuttavuutta Harry Potterin Hedwig-pöllön kanssa.

Harry Potter -näyttely ja perjantaina 25.11. kirjastossa pidettävä Harry Potter -ilta saanevat lapset ja nuoret sankoin joukoin liikkeelle. Kirjastovirkailija ja kulttuurivastaava Lahja Varila kertoo, että tapahtumilla lapsille ja nuorille tarjotaan sekä elämyksiä että innostusta lukemiseen.

– Kun tapahtuma on tulossa, ovat Potter-kirjat menneet hyvin lainaan. Joku lapsi tai nuori on saattanut lukea kirjat useamman kerran ja katsoa elokuvatkin monta kertaa. Potter-kirjat herättävät mielikuvitusta ja tuovat luovuutta elämään.