Miljoona roskapussia -kampanja

Perhon kunta on mukana Ylen koordinoimassa Miljoona roskapussia kampanjassa. Kampanja aika on 13.4.–14.6.2023. Tavoitteena on innostaa suomalaisia keräämään ympäristöstä yhteensä miljoona pussillista roskia. Kampanjan avulla halutaan vähentää välinpitämättömyyttä ympäristön roskaamista kohtaan sekä havahduttaa meidät ymmärtämään ja näkemään roskien määrä.

Ylen verkkosivuille avataan kampanjasivusto, missä kukin roskia kerännyt henkilö voi käydä merkkaamassa keräämiensä roskapussien määrän omaan kuntaansa esim. Perhossa kerätyiksi roskapusseiksi. Kerättyjen pussien määrä on sivustolla näkyvissä reaaliaikaisesti. Miljoona roskapussia kampanjasivusto: yle.fi/miljoonaroskapussia

Luvassa on siistin kuntakuvan lisäksi todellinen kisa Suomen paikkakuntien välillä!

Perho kunta järjestää kuntalaisille kampanjan aikana mahdollisuuden saada roskapusseja ja käsineitä keräämiskampanjaan osallistumiseksi. Roskapusseja ja käsineitä voi noutaa kunnantalolta kampanja-aikana 13.4 alkaen. Kerätyt roskapussit voi toimittaa Oksakosken koululle (ekopisteen viereen), Möttösen koululle (ekopisteen viereen) tai Kirkonkylällä kunnan hallin pihaan (Vehmassuontie 5). Roskien vastaanottopaikat merkitään kylteillä. Kunta vastaa kerättyjen jätteiden poiskuljettamisesta. Roskapussin kokoa ei ole tarkasti määritelty – pääasia on, että roskia kerätään!

Kiinnitäthän erityisesti huomiota turvallisuuteen tiellä liikkuessasi! Valtatiellä ei ole turvallista kerätä roskia!

Miljoona roskapussia -kampanjaan on Perhon lisäksi ilmoittautunut 137 kuntaa ja kaupunkia.

 

TEKNINEN TOIMI