Paikallisparlamentti to 13.10. klo 16

Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan mukaan strategia on sitä, että tähtää ensin. Internetissä toimiva avoin sanakirja Wikipedia tietää kertoa puolestaan, että strategia tarkoittaa suunnitelmaa, jolla tavoiteltu päämäärä pystytään saavuttamaan.

Kunta järjestää paikallisparlamentin seurojentalon kahviossa torstaina 13.10. kello 16–17.30 ja kutsuu kuntalaiset keskustelemaan valtuuston hyväksymästä Perhon kunta 2022–2030 – Puheista tekoihin -kuntastrategiasta. Kuntalaisten kanssa strategiaan liittyvistä asioista keskustelevat kunnanhallituksen puheenjohtajana toimiva Matti Louhula ja kunnanjohtaja Lauri Laajala. Tilaisuus on osa kuntastrategian läpivientiä. Kunta haluaa osallistaa strategiatyöhön niin kuntalaiset, yhdistysten ja järjestöjen edustajat kuin kunnan henkilöstönkin. Keskustelun lomassa voi myös juoda kupposen kahvia.

Paikallisparlamentti on Lauri Laajalan ja Matti Louhulan ideoima. He ovat halunneet keskustella kuntalaisten kanssa rennossa ilmapiirissä. Kaksikko haluaa olla nimenomaan kuulolla paikallisparlamentissa ja viedä kuntalaisilta tulevaa viestiä kuntapäättäjien suuntaan. Ensimmäinen paikallisparlamentti pidettiin viime vuoden syyskuussa ja aiheena olivat elinkeino ja yrittäminen. Sittemmin on keskusteltu Perhossa saatavilla olevista palveluista ja kunnan vapaa-ajan palveluista. Laajalan mukaan parlamentissa on keskusteltu hyvässä hengessä.

Strategia on sanana vaikea ja paikallisparlamentin tilaisuudella halutaan laskea byrokratiaa ja tuoda strategiakehys lähemmäksi kuntalaisten arkielämää.