Maksuliikenne kiinni 23.12.-1.1. Jos lasku maksuun tämän vuoden puolella, viimeinen päivä toimittaa lasku 13.12.

Kelan etäpalvelu Perhossa

Kunnanhallitus hyväksyi elokuun kokouksessaan Kelan esityksen etäpalvelun käyttöönotosta Perhon kunnassa. Etäpalvelu on etäyhteydellä toteutettavaa Kelan asiakaspalvelua, jossa voi puhua Kelan palveluasiantuntijan kanssa tietokoneen kuva- ja ääniyhteyden avulla. Kunnantalon asiointipisteessä hoidat myös jatkossa hakemusten jättämisen ja saat yleistä neuvontaa Kelan etuuksista.

Nyt käyttöön otettavassa etäpalvelussa saat henkilökohtaista neuvontaa Kelan palveluasiantuntijalta, mikäli asia niin vaatii. Etäpalvelu toimii siten, että palvelupisteen hoitaja avaa verkkoyhteyden. Yhteyden muodostamisen jälkeen asiakas jää hoitamaan asioitaan. Käytettävissä on tietokoneen lisäksi kuulokkeet, jotka takaavat erillisen etäpalveluun käytössä olevan huoneen lisäksi yksityisyydensuojan.

Uusi etäpalvelumahdollisuus säästää Kelan kanssa asioivien aikaa ja vähentää matkustamista. Kunnantalon asiointipiste on avoinna maanantaisin kello 9–12, muina aikoina sopimuksen mukaan. Ajanvarauksesta vastaa Kirsi Polvilampi 040 684 2846 tai kirsi.polvilampi@perho.com.

Perhosta katsottuna lähin henkilökohtaista palvelua tarjoava Kelan palvelupiste on Kokkolassa, aukioloaika maanantaista-torstaihin kello 12–16 ilman ajanvarausta. Kaustisen Asiointipisteessä on Kelan palvelupiste, joka toimii ainoastaan ajanvarauksella.