Maksuliikenne kiinni 23.12.-1.1. Jos lasku maksuun tämän vuoden puolella, viimeinen päivä toimittaa lasku 13.12.

Kunnanvaltuuston kuulumisia

Kunnanvaltuusto kokoontui syyskauden toiseen kokoukseensa maanantai-iltana Perhonsalissa 18 valtuutetun ja yhden varavaltuutetun voimin. Ennen varsinaisten kokousasioiden käsittelyä pidettiin kuntalaisten kyselytunti, jonka aiheina olivat muiden muassa koulumäellä olevan puukoulun kohtalo, erityisliikuntakortti, suunnitteilla oleva liikuntahalli, talousarvion toteutuminen sekä kunnan vetovoimaan, asukaslukuun ja työttömien määrään liittyvät asiat. Myös sähkön hintaa ja kulutusta sivuttiin.

Ennen kyselytuntia Perhon Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Mirja Siironen esitteli Perhon kirkonkylän entisaikaa ja nykyaikaa sanoin ja kuvin. Esittelyn jälkeen päästiin kyselytunnille. Kysymyksiä esitettiin niin sähköpostitse, tekstiviestitse, paperilla kuin paikan päälläkin. Kysymyksiä oli kaikkiaan 14.

Perho hakee valtiovarainministeriöltä kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta 500 000 euroa. Kunta perustelee hakemustaan alijäämäisellä talousarviolla ja kasvaneilla käyttötalousmenoilla.  Kuluvan vuoden talousarvio on 0,3 miljoonaa euroa alijäämäinen. Heinäkuun lopun tuloksen perusteella tehdyn ennusteen mukaan tilinpäätös tulee olemaan alijäämäinen. Kunnan taloutta rasittaa henkilöstökulujen kasvu. Sisäilmaongelmista johtuvat kouluverkkomuutokset ovat pakottaneet kunnan tekemään nopeita tilaratkaisuja lisätilojen suhteen. Kaksi ely-keskuksen tukemaa joukkoliikenteen linjaa on lakkautettu, josta seurasi koulukuljetusten ennakoimaton nousu tänä syksynä. Lisäksi rahoitustuotot ja -kulut laskevat merkittävästi.

Harkinnanvaraisen valtionosuuden korotusta haki kaikkiaan 59 kuntaa. Haettava summa oli yhteensä 70,07 miljoonaa euroa. Ennakkoon kunnille on ilmoitettu, että harkinnanvaraisen valtionosuuden korotukseen on käytettävissä enintään kymmenen miljoonaa euroa. Avustusta hakeneiden kuntien joukossa ovat Perhon lisäksi muiden muassa lähialueelta Kaustinen, Kinnula, Kivijärvi, Kyyjärvi ja Lestijärvi.

Valtuusto hyväksyi vuodet 2022–2025 kattavan talousohjelman. Talousohjelmaan liittyvät toimet kohdentuvat käyttötalousmenoihin, eivät investointeihin.

Mikko Tamminen (kok.) jätti yhdessä seitsemän muun valtuutetun kanssa kunnallisaloitteen, jossa esitetään hulevesimaksukäytännöstä luopumista. Kyselytunti-pykälässä Asko Humalajoki (kesk.) kysyi puolestaan, miten uuden kuntastrategian jalkautuminen on lähtenyt käyntiin. Kunnanjohtaja Lauri Laajala kertoi, että henkilöstö lähti innokkaasti toteuttamaan strategiatyötä, joka tulee jatkumaan. Uudella strategialla sujuvoitetaan taloutta, lisätään hyvinvointia, mainetyötä ja viestintää.

– On paljon asioita, joita voidaan parantaa. Tuodaan myös hyviä asioita esille, Laajala mainitsi.