Maksuliikenne kiinni 23.12.-1.1. Jos lasku maksuun tämän vuoden puolella, viimeinen päivä toimittaa lasku 13.12.

Mäntymetsälle oma logo

Vastikään yksivuotissyntymäpäiviään viettänyt Mäntymetsän päiväkoti on saanut uuden logon. Logon suunnitteli varhaiskasvatuksen opettajana toimiva Taru Huopana, joka toimii myös päiväkodin somevastaavana.

Idea Mäntymetsän logolle lähti pyynnöstä tehdä pedagogisen toiminnan vuosikello. Vuosikellosta tuli kuitenkin erilainen, eikä siinä käytetty logoa. Huopana kertoo tehneensä logon omalla puhelimellaan ja käyttäneensä Canva-ohjelmaa. Apua hän sai työkaveriltaan, lastenhoitaja Eerika Honkalehdolta.

– Ajattelin, että logoa voisi käyttää Mäntymetsän Instagramin profiilikuvana.

Uutukainen logo viestii luonnollisesti Mäntymetsän päiväkodista. Logossa on kuvattuna karhu, kettu ja jänis. Nämä eläimet esiintyvät myös päiväkodin ryhmien nimissä.

Taru Huopana kertoo, ettei ole niinkään kiinnostunut piirtämisestä, mutta digitaalinen puoli kiinnostaa. Hän kertoo tehneensä tapahtumamainoksia esimerkiksi nuorisoseuralle. Tietokoneella tai älypuhelimella tehtävät somekuvat kiinnostavat myös.

– Logon vastaanotto on ollut tosi hyvä. Väki oli aivan innoissaan, kun laitoin logon yhteiseen WhatsApp-ryhmään. Logo on saanut myös esimiestyöryhmän hyväksynnän.