Maksuliikenne kiinni 23.12.-1.1. Jos lasku maksuun tämän vuoden puolella, viimeinen päivä toimittaa lasku 13.12.

Our Common Path –  eurooppalainen vapaehtoisnuorten nuorten ryhmä aloitti Perhossa

Opetushallituksen hallinnoimasta ”Euroopan solidaarisuusjoukot” -nuoriso-ohjelmasta rahoitettu Nuorisokeskus Villa Elban ja Perhon yhteinen projekti käynnistyi eilen Perhossa.  Kahdeksan vapaaehtoisnuorta aloittivat tulokoulutuksen tiistaina Kokkolassa.  Kahdeksan 18 -30 -vuotiasta nuorta naista ja miestä mm. Espanjasta, Kosovosta, Ranskasta, Puolasta ja Italiasta ovat hakeutuneet vajaan kuukauden kestävään ympäristönhoitoon painottuvaan vapaaehtoistoimintaan Perhoon. Ympäristöstä huolehtiminen talkoilla yhdessä kylien toimijoiden kanssa toteuttaa hyvinvointisuunnitelman tavoitteita erinomaisesti.

Nuoret majoittuvat tänä vuonna kirkonkylällä Kaunottareen lukiokampusaluueelle. Nuorten ylöspidosta vastaa Perhon kunta aina syyskuun 11. päivään asti. Nuorten tutoreina toimivat useamman vuoden kokemuksella perholaiset luontoalan yrittäjät Jorma Koivuniemi ja Mika Korte.

– Ympäristön hoitotehtävät käynnistyvät Paavonkallion ulkoilualueella kuntoradan ja frisbeeglfradan aluetta raivaten. Ensi viikolla työt jatkuvat Kivikankaan kylällä, jossa kyläyhdistyksen ja kalastuskunnan kanssa on sovittu raivattavaksi levähdysalueen ja Haukan sillan ympäristöä. Tavoitteena saada Perhonjoen maisemat kylän asukkaille ja ohikulkijoille paremmin esille.  Kyläyhdistys tarjoaa nuorille päiväruokailun kylätalolla, kertovat yhdistyksen puheenjohtaja Kaapo Purontaka ja aktiivitoimija Seija Varila.

– Seuraaviksi raivauskohteiksi on suunniteltu mm. Seurojentalon ja tenniskentän ympäristöä, kulttuurikohteiden ympäristöjä Kokkonevalla ja Peuranpolun luontokohteita kuun lopulla yhdessä maaseutuopiston luontolinjan opiskelijoiden kanssa, kertoo kunnassa työkohteita koordinoiva nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri Petri Harsunen.

– Nuoret työskentelevät päivittäin vapaaehtoistyössä klo 9.00 – 15.00 välisen ajan. Myös muita vapaa-ajan ohjelmia mm. illanviettoa nuorisovaltuuston kanssa, yhteistä melontaretkeä, pesäpallon pudotuspelien ottelun katsomista viimevuotiseen tapaan Vimpelissä sekä kuntosalin vapaata käyttöä on suunniteltu illoiksi, jotta nuoret saisivat miellyttävän elämyksen ja työkokemuksen Perhosta, Harsunen paljastaa.

Toivotetaan eurooppalaiset nuoret tervetulleiksi Perhoon ja tehdään heidän olonsa viihtyisäksi.

Lisätietoja: nuoriso- ja vapaa-ajansihteeri 040-5289 971