Maksuliikenne kiinni 23.12.-1.1. Jos lasku maksuun tämän vuoden puolella, viimeinen päivä toimittaa lasku 13.12.

Our Common Path –  eurooppalainen vapaehtoisnuorten nuorten ryhmä aloitti Perhossa

Opetushallituksen hallinnoimasta ”Euroopan solidaarisuusjoukot” -nuoriso-ohjelmasta rahoitettu Nuorisokeskus Villa Elban ja Perhon yhteinen projekti käynnistyi eilen Perhossa. Kahdeksan vapaaehtoisnuorta aloittivat tulokoulutuksen tiistaina Kokkolassa. Kolme 18 -30 -vuotiasta nuorta naista ja miestä mm. Espanjasta, Kosovosta, Ranskasta, Puolasta ja Italiasta ovat hakeutuneet vajaan kuukauden kestävään ympäristönhoitoon painottuvaan vapaaehtoistoimintaan Perhoon. Ympäristöstä huolehtiminen talkoilla yhdessä kylien toimijoiden kanssa toteuttavat hyvinvointisuunnitelman tavoitteita erinomaisesti.

Kotikuntana Perho -bonuskampanja

Perhon valtuusto päätti 22.4.2024 Kotikuntana Perho -bonuspalkkiokampanjan periaatteista.

Kotikuntana Perho -bonuspalkkioiden periaatteet:

Kuntaan muuttaneiden bonuspalkkion periaatteet

Bonukseen ovat oikeutettuja 1.6.2024 jälkeen Perhon kuntaan kirjansa siirtäneet (kuntaan
muuttaneet), joilla on työpaikka, opiskelupaikka tai eläkepäätös.
Saajan on oltava bonusta haettaessa kirjoilla Perhon kunnassa
Saajan on oltava bonusta haettaessa täysi-ikäinen

Perhon loppukiri ei aivan riittänyt pyöräilyottelussa – Kyyjärvi vei jälleen kesäkuukausien pyöräilykampanjan

Perinteinen pyöräilyn kuntokampanja Perho – Kyyjärvi käytiin 1.6. -31.7.2024. Leikkimielisessä asukaslukuun suhteutetussa kilpailussa Kyyjärvi oli jälleen parempi 8,53 km:lla Perhon 6,70 kilometriä vastaan. Perhon kokonaiskilometrimäärä parani selvästi viime vuodesta yltäen 17 284,43 kilometriin. Osallistujakortin perholaisista palautti 37 henkilöä. Kyyjärvellä vastaavat lukemat olivat 9983,11 km ja 12 hlöä. Kyyjärven asukasluku oli 1171 ja Perholla 2578.

Liikuntaneuvontaa Perhossa

Elokuussa liikuntaneuvontahankkeessa aloittanut Salla Valo antaa maksutonta opastusta liikunta-asioissa kaikenikäisille ja ennen kaikkea uusille liikkujille. ”Liikuntaneuvontaa Keski-Pohjanmaan maaseutukuntiin” -hanke on viiden kunnan yhteishanke, jolla pyritään lisäämään arkiliikuntaa erityisesti vähäisesti liikkuvien työikäisten, eläkeläisten ja lapsiperheiden keskuudessa. Liikuntaneuvontaa järjestetään Perhossa, Toholammilla, Vetelissä, Halsualla ja Lestijärvellä, kyseessä on viiden kunnan yhteishanke. Liikuntaneuvontatapaamisia järjestetään oman kunnan tiloissa kunnantalolla tai esimerkiksi liikuntapaikoilla. Liikuntaneuvonta-ajan voi varata soittamalla tai lähettämällä sähköpostia. Myös Soiten terveyspalveluiden henkilöstö voi varata sinulle ajan liikuntaneuvontaan.

Koulukuljetusten reitit lv 2024-2025

AUTO 5

NIEMI – LIUKKO – MÖTTÖSEN KOULU – PERHO, KOULUKESKUS

A&P Taipale Oy / Linja-autoliikenne Salminen Ky

 

Aamu

7.50 Lahdenperä  (tarvittaessa)

8.05 Kivijärven raja

Sorkka-aho th

Pässikankaantie th

Pirttikoskentie th (vain alakoululaiset)

8.20 Jylhäntie

8.25 Möttösen koulu

Myllykankaantie

8.30 Pirttikoskentie th (vain yläkoululaiset ja lukiolaiset)

Kivijärventie

Jyväskyläntie

8.40 Nurmiahontie

8.45 Perho, koulukeskus

Perhoviikon 26.7. -4.8.2024 markkinapäivän myyntipaikat

Perhoviikon 26.7. -4.8.2024 markkinapäivän myyntipaikat

Markkinapäivä järjestetään perinteisellä paikalla rantabulevardin varrella lauantain 3.8.2024 klo 10.00 -14.00. Toritapahtuman myyntipöydän voi  varata sähköisellä lomakkeella, johon merkitään paikan numero. Paikat ovat erikokoisia ja hinnaltaan vaihtelevia riippuen sähkön tarpeesta.

Nuorten Omahelpperi otettiin käyttöön Soitessa

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soitessa on otettu käyttöön nuorille suunnattu Omahelpperi. Kyseessä on kansallinen verkkopalvelu, joka kokoaa nuorille tarkoitetun tiedon, tuen ja palvelut yhteen osoitteeseen.
Omahelpperi on verkkopalvelu, joka kokoaa nuorille tarkoitetun terveyteen, hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin liittyvän tiedon, tuen ja palvelut yhteen nettiosoitteeseen: omahelpperi.fi. Palvelun tarkoituksena on tavoittaa apua tarvitsevat nuoret, pitää heidät avun piirissä sekä tukea ennaltaehkäisevästi eri elämäntilanteissa.

Liikuntasalien vuorohakemukset kaudelle 2024 -2025

Liikuntasalien vuorohakemukset kaudelle 2024 -2025
Kuluvan kauden liikuntasalivaraukset päättyvät kesäkuun lopussa. Salivarauksia voi tehdä seuraaviin sisäliikuntasaleihin: Keskuskoulu, Möttönen, Oksakoski ja Seurojentalo.
Uusia vuoroja haetaan ensisijaisesti sähköisellä varauslomakkeella heinäkuun loppuun, perjantaihin 2.8.2024 mennessä.
Varauslomake löytyy kunnan nettisivuilta https://link.webropolsurveys.com/S/65495C9454AD1EC3 (www.perho.com => matkailu- ja vapaa-aika => vapaa-aikatoimi => liikuntapaikat => salivuorojen varauslomake). Vakiovuoroja voi anoa koko lukuvuodelle (elokuu 2024 – kesäkuu 2025) tai pelkästään syys- tai kevätlukukaudelle. Vuorohakemuksessa pitää olla varaajan nimi ja yhteystiedot, toive viikonpäivästä ja kelloajasta sekä vuoron pituudesta 1, 1,5 tai 2 tuntia ja tietenkin mihin saliin vuoroa toivoo. Vuoromaksu toimitetaan maksulinkkinä yhteyshenkilön puhelimeen tai sähköpostiin.
Tarvittaessa laskutetaan, jolloin tarvitaan y-tunnus tai hetu yksityishenkilöiltä.

Retkibussi vie Keski-Pohjanmaan luontoon tänäkin kesänä

Retkibussia on kokeiltu Keski-Pohjanmaalla jo kolmena kesänä hankerahoitteisesti. Kesällä 2024
Retkibussin toiminta jatkuu osin markkinaehtoisesti ja osin kuntien tukemana. Niin Perhossa, Vetelissä,
Kaustisella kuin Kokkolassakin Retkibussi on koettu tärkeänä osana löydettävyyttä ja saavutettavuutta
alueen matkailuyrityksille. ”Luontomatkailu, jossa kohteisiin pääsee helposti myös ilman omaa autoa, on
kestävän kehityksen mukaista ja näen sen välttämättömäksi osaksi monipuolista matkailutarjontaa. Kasvava
osa matkailijoista saapuu alueellemme junalla, ja he arvostavat Retkibussin tuomia mahdollisuuksia.
Matkahuollon Reitit ja liput -sovelluksesta pystyy yhdellä varauksella matkustamaan vaikkapa Seinäjoelta
Ohtakariin tai Salamajärven kansallispuistosta sujuvalla junayhteydellä Tampereelle”, kertoo Visit Kokkolan
toimitusjohtaja Teea Pietilä.