Lautakunnat
- Valtuusto valitsee lautakuntien jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
-
- Sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa on seitsemän jäsentä
- Ympäristö- ja tekninen lautakunnassa on seitsemän jäsentä
- Jokaisella lautakunnan jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
- Lautakuntien toimikausi on kaksi vuotta.
- Lautakunnat voivat tarpeen mukaan määrätä perustettavaksi toimikaudekseen muita toimikuntia.
Tarkastuslautakunta
Kunnanvaltuusto valitsee tarkastuslautakuntaan viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet.
Tarkastuslautakunnan toimikausi on kaksi vuotta. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja tulee olla valtuutettuja. Tarkastuslautakunnan tehtävät, kuntalaki 121 §.
Sen lisäksi, mitä kuntalain 71 ja 75 §:ssä säädetään, lautakunnan on
- seuraa tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä muutoinkin tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tekee tarpeen mukaan esityksiä tilintarkastuksen kehittämiseksi
- huolehtii siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat, jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa
- tekee aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan ja sisäisen valvonnan tehtävien yhteen sovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla
- antaa valtuustolle arvionsa edellisen vuoden sitovien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta, vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen valtuustokäsittelyä
- esittää arvionsa myös tilintarkastuskertomuksessa tehdyistä muistutuksista, asianomaisten selityksistä ja kunnanhallituksen lausunnosta
- esittää valtuustolle ehdotuksen toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu ja tilintarkastuskertomus antavat aihetta.
Tarkastuslautakunnan sihteerintehtävät hoitaa tilintarkastusyhteisö.
Tilintarkastus
Perhon kunnan tilintarkastajana toimii BDO Audiator Oy.
Varsinainen jäsen
Matti Louhula, puheenjohtaja
Markus Kivelä, varapuheenjohtaja
Katri Haukilahti, jäsen
Pauli Jylhä, jäsen
Marika Kinnunen, jäsen
Varajäsen
Mika V. Kellokoski
Sampo Tyynelä
Jorma Koivuniemi
Tanja Jaatinen
Leila Kivelä
Ympäristö- ja tekninen lautakunta
Lautakunnan tehtävät:
- vastaa kiinteistöhuolto- ja rakennuspalveluiden valvonnasta,
- vastaa kunnan rakennuttamispalveluista ja investointihankkeista, ellei sopimuksissa muuta sovita
- vastaa liikunta- ja ulkoilualueiden rakentamisesta ja ylläpidosta liikuntalain mukaisesti
- tuottaa kunnan ja kuntakonsernin omistamien kiinteistöjen kunnossa- ja ylläpitopalvelut, ellei sopimuksissa muuta sovita
- vastaa liikelaitosten toiminnasta (vesi- ja jätevesi- sekä kaukolämpölaitos)
- vastaa kunnan teiden ja katujen, sekä puistoalueiden hoidosta
- vastaa siivous ja ruokapalveluista
- toimii rakentamislain (751/2023) ja ympäristönsuojelulain (527/2014) tarkoittamana rakennusvalvonta- sekä ympäristönsuojeluviranomaisena
- huolehtii rakentamisen ja maa-ainesten oton valvontatoimen asianmukaisesta järjestämisestä sekä rakentamisen neuvontatehtävistä siltä osin kuin päätöksentekoa ei ole siirretty ao. viranhaltijalle
- toimii maa-aineslain (555/1981) 7 §:n mukaisena lupaviranomaisena
- kerää tietoa kunnan alueella olevista luonnon- tai maisemansuojelun kannalta tärkeistä kohteista ja rakennuksista
- toimii ulkoilulain (606/1973) tarkoittamana leirintäalueviranomaisena
- toimii vesihuoltolain (681/2014, laki vesihuoltolain muuttamisesta) tarkoittamana valvontaviranomaisena
- toimii jätelain (646/2011) tarkoittamana yleisenä valvontaviranomaisena
- toimii kemikaalilain (599/2013) tarkoittamana kunnan valvontaviranomaisena
- toimii luonnonsuojelulain (1096/1996) tarkoittamana viranomaisena
- toimii öljyvahinkojen torjunnasta annetun lain (1673/2009) mukaisena öljyvahinkojen jälkitorjunnasta vastaavana viranomaisena
- toimii maastoliikennelain (1710/1995) tarkoittamana ympäristönsuojeluviranomaisena
- valmistelee kartta- ja paikkatietoasiat
- valmistelee kunnan rakennusjärjestyksen
- valmistelee kunnan ympäristönsuojelumääräykset
- päättää kunnan harkinnanvaraisista yksityistieavustuksista kunnossapitoon ja rakentamiseen valtuuston hyväksymien avustusperiaatteiden mukaisesti hakee yksityistielain 39 §:n mukaisesti tietoimituksen pitämistä
- päättää maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitetun kehotuksen antamisesta maanomistajalle rakentaa rakennuskaava-alueella sijaitseva rakennustontti
- päättää viranomaisvastuullaan olevat asiat, joita ei ole siirretty viranhaltijalle
- päättää haja-asutusalueiden teiden nimeämisestä
- ratkaisee rakentamislain (751/2023) mukaisen ojitusasian
- päättää erilaisten katselmus- ja arviointitoimitusten suorittamisesta sekä niistä perittävistä taksan mukaisista maksuista
Esittelijänä toimii tekninen johtaja, esittelijänä lupaviranomaisasioissa toimii rakennustarkastaja.
Jäsenet
Jäsen
Jouko Riihimäki, puheenjohtaja
Mika Kytölä, varapuheenjohtaja
Joel Elgland, jäsen
Alina Honkonen, jäsen
Sami Kortelainen, jäsen
Sofia Penttilä, jäsen
Mari Rannila, jäsen
Varajäsen
Tuomas Kalliokoski
Jukka Kalliokoski
Timo Salmela
Tarja Huopana
Vuokko Möttönen
Pauli Jylhä
Maria Rannila
Keskusvaalilautakunta
Keskusvaalilautakunta vastaa sekä kunnallisten, valtiollisten ja EU:n vaalien toimittamisesta.
Esittelijänä toimii keskusvaalilautakunnan sihteeri.
Perhon kunnan keskusvaalilautakunta
Keskustie 2, 69950 PERHO
Käyntiosoite: Keskustie 2
Keskusvaalilautakunnan sihteeri:
Armi Kirvesmäki, puh. 0400 798 010,
sähköposti: armi.kirvesmaki@perho.com
Lisätietoja vaaleista: www.vaalit.fi
Jäsenet
Jäsenet:
pj. Rannila Maria
vpj. Uusitalo Mauri
Anisimaa Katja
Järvelä Ritva
Saralampi Antti
Varajäsenet kutsumajärjestyksessä
Koivukoski Olli
Itäniemi Sirpa
Jylhä Pauli
Turunen Janne
Alatalo Ilona
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Lautakunnan tehtävät:
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta vastaa kunnan opetustoimea, varhaiskasvatusta ja kirjastopalveluita koskevista lakimääräisistä tehtävistä ja niitä vastaavista asetuksista mitä on kunnan monijäsenisen toimielimen päätettäväksi säädetty. Lisäksi sivistys- ja hyvinvointilautakunta vastaa oppilashuollon ja oppilaanohjauksen toteuttamisesta sekä kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalveluja koskevista lakimääräisistä tehtävistä ja muista toimialan tehtävistä, joista ei ole erikseen muuta säädetty.
- hyväksyy opetussuunnitelmat ja vuosisuunnitelmat
- hyväksyy kunnan opetustoimen arviointisuunnitelman
- päättää esi- ja perus- sekä lukio-opetuksen tuntijaosta- ja kehyksestä
- päättää perusopetuslain mukaisista kokeiluista
- päättää koulujen työ- ja vapaapäivistä
- hyväksyy toimialansa järjestyssäännöt ja järjestysmääräykset
- päättää opiskelijahuoltolaissa kunnalle tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta.
- päättää erityisopetukseen ottamisesta tai siirtämisestä (PL § 17), mikäli päätökseen sisältyy hallinnollisen pakon käyttöä
- päättää opiskelijan erottamisesta määräajaksi sekä päättää opiskelijan pidättämisestä opiskelusta rikostutkinnan ajaksi
- päättää varhaiskasvatuksen linjauksista ja lautakunnan toimialaan kuuluvista tehtävistä, jotka tulevat varhaiskasvatuslaista ja lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetuissa laeista
- päättää esiopetuksen, päiväkotien sekä ryhmäperhepäiväkotien sijoituspaikoista
- päättää lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan ja varhaiskasvatuksen järjestämisestä ja niistä perittävistä maksuista
- päättää aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelmasta
- päättää hallinnassaan olevien toimitilojen käyttöperiaatteista ja aukioloaikojen sekä maksujen perusteista
- päättää kirjastolaissa tarkoitettujen kunnan kirjasto- ja tietopalveluiden järjestämisestä
- antaa toimialaansa kuuluvat lausunnot
- päättää kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelujen vuosi- ja kohdeavustuksista
- päättää toimialansa huomionosoitusten perusteista ja myöntämisestä
- päättää liikunta- ja kulttuuritoimen tilojen käyttömaksuista
- päättää liikuntalaissa kunnalle tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta lukuun ottamatta liikuntapaikkojen rakentamista ja ylläpitoa
- päättää nuorisolaissa kunnalle tarkoitettujen tehtävien hoitamisesta
- päättää hallinnassaan olevien toimitilojen käyttö- ja järjestyssäännöistä sekä käyttöperiaatteista ja aukioloaikojen ja maksujen perusteista
Esittelijänä toimii sivistysjohtaja
Jäsenet
Jäsenet
Antti Isomöttönen, puheenjohtaja
Jari Nulpponen, varapuheenjohtaja
Teea Kinnunen, jäsen
Markus Kivelä, jäsen
Viivi Kivelä, jäsen
Elisa Marjusaari, jäsen
Antti Salmela, jäsen
Varajäsen
Johannes Poranen
Henri Humalajoki
Piia Hietaniemi
Kirsi Polvilampi
Terhi Aho
Niko Syrjälä
Jarkko Sivula