Tietoa Perhosta

PERHON HISTORIA

Alueen synty

Kaikessa on lähdettävä kaukaa, jotta voi ymmärtää nykyisyyden. Viimeinen jääkausi liikkui Keski-Pohjanmaan yli kaakosta luoteeseen muovaten Perhonkin kallioperän pintaa. Koko Keski-Pohjanmaan seutu oli jään sulaessa ja vetäytyessä valtavaa sisämerta, vain jotkut Perhon kaakkoisosat olivat pinnan yläpuolella, kunnes hidas maankohoaminen paljasti vähitellen maankamaraa.

 

Perhonjoen uoma ja alueen harjut muotoutuivat jään sulamisvesien ja maamassojen liikkeiden myötä. Muinaisen veden ranta-alueista ovat muistoina kivikot eli luolikot. Salmelanharju on 40 metriä ympäristönsä yläpuolelle kohoava harjumuodostelma näiltä ajoilta. Harjun alapuolelle jäävien vesistöjen reunamilla näkyy muinaisrannan kivivyöhykettä mm. Valkeisenjärvissä. Kaikki Pohjanmaan joet virtaavat kaakko-luode-suunnassa Pohjanlahteen. Perhon alue on kuitenkin korkeahkoa Suomenselän vedenjakaja-aluetta, josta osa vesistöistä virtaa Suomenlahteen. Mainittakoon vielä, että muistona noista varhaisista maankamaran kehitysvaiheista on Perhon Porasen tyynylaavaesiintymä, josta on louhittu vihreää, emäksistä vulkaniittia.

Asutuksen tulo ja kunnan muotoutuminen

Nykyisen Keski-Pohjanmaan alueella on ollut kivi-, pronssi- ja rautakautista asutusta. Perhosta on löytynyt kymmenkunta kiinteää muinaisjäännöstä: kivikautisia asuinpaikkoja, palvontapaikkoja, hautapaikkoja, pyynti- ja kalastuspaikkoja. Esinelöytönä mainittakoon arviolta 800-luvulle ajoittuva rautainen keihäänkärki Perhon Pirttijärveltä.

Pohjanlahden rannikkoseudun asutus on kasvanut aikaisemmin ja runsaslukuisempana kuin sisämaan ja varsinkin Perhonjoen yläjuoksun Perhon asutus. Asutusjälkiä on niin balttilaisilta, saamelaisilta kuin lännestä tulleilta ruotsalaisilta. Suomen heimot alkoivat hahmottua rautakaudella, jolloin näilläkin seuduilla seurasi vuoron perään kainuulaisten, karjalaisten, hämäläisten ja savolaisten erämaanautinta kalastajineen ja metsästäjineen ja vähitellen pysyvä asutus 1500-luvulta alkaen.

Asiakirjoihin merkittiin aluksi kruunun omistamia metsäalueita ja valtion etuja valvovia metsänvartijan torppia, samoin sotaväkeä ylläpitäviä sotamiestorppia. Suuri Pohjan sota 1700-luvun alussa koetteli Perhoakin Ruotsin valtion osana, samoin Venäjän vallan alaiseen Suomen autonomiaan johtanut Suomen sota 1800-luvun alussa.

Maantie Kokkolasta Lintulahteen Perhon kautta valmistui 1700-luvun lopulla. Sivukylille johti alkuun polut ja kärrytiet. Vesistöjä käytettiin myös liikkumisessa hyväksi. Vähitellen kertyneen uudisasutuksen myötä metsä- ja maa-alueitten nautintaoikeudet muotoutuivat, syntyi kyliä taloineen.

Myös keskeinen kirkollinen toiminta otti muotojaan ensin Kokkolan ja vuonna 1639 Ylivetelin alaisena kappeliseurakuntana.

Itsenäinen Perhon seurakunta syntyi vuonna 1879. Ensimmäinen kirkko Jängänharjulla vuodelta 1782 oli Kuorikoskien suunnittelema, samoin kuin tapuli vuodelta 1799. Nykyinen ristikirkko on rakennettu samalle paikalle vuonna 1903, arkkitehti Valter Thomén suunnitelman mukaan. Seurakuntien valta ja merkitys väheni. Autonomisen Suomen maallinen lainsäädäntö edistyi, ja sen myötä varsinainen Perhon kunta perustettiin vuonna 1868.

Perho kunnan nimenä on alkuaan vanha hämäläinen tai savolainen henkilönimi Perho. Perhon kylän nimi esiintyy lähteissä ensimmäisen kerran vuonna 1583 muodossa Perhw,
tarkoittaen tuolloin nykyistä Möttösen seutua. Kymmenysluetteloissa Perhon kylän lisäksi mainitaan Jängänjärven, Humalajärven, Petäjäkosken sekä Uksikosken kyläkunnat. Salamajärven kylä kuului pitkään Viitasaaren pitäjään. Salamajärven Valkeisenjärvi on ollut Kokkolan, Viitasaaren ja Saarijärven pitäjien rajakohta vielä 1800-luvun alkupuolella.

Perhon murre kuuluu Keski-Pohjanmaan murreryhmään, jossa on runsaasti vaikutteita savolaismurteista johtuen vanhasta asutushistoriasta ja nykyisistäkin savolaismurteita puhuvista naapureista Keski-Suomen puolella. Rannikkoseudun ruotsalaisasutus on tuonut mukaan muunnoksia ruotsin kielen sanoista. Perholainen mennee naapuriin kyllään, astuu porstuaan ja tuppaan. Juo kahavia, jos tarijotaan. Lorrauttaa tilikan maitua sekkaan ja kehhuu uuen nisun makua.

 

Uudisasukkaita, uudistaloja ja kyliä

Asukasmäärät 1500-luvulta alkaen kasvoivat hitaasti. Notkahduksia kasvuun toivat sodat, taudit ja nälkävuodet. Vuonna 1800 oli Perhossa asukkaita 370, taloja 40. Autonomian ajan alettua niin asukasmäärissä kuin talomäärissä on nähtävissä nopeaa kasvua: vuonna 1860 asukkaita oli jo 1189, taloja 87. 1900-luvun puolella asukasluku nousi esimerkiksi sodan jälkeisten suurten ikäluokkien myötä, niin että enimmillään Perhon asukasluku on lähennellyt neljäätuhatta 1960-luvulla.

Uudisasukkaat raivasivat maapalstojaan metsistä ja soista. Tervan ja puun myynti on ollut merkittävä tulonlähde vielä 1800-luvun lopulla. Sukunimet, talonnimet ja kylännimet ovat usein sulautuneet toisiinsa.

 

Uudistaloja:

• 1550-1600: Möttönen, Jänkä, Pölkki, Ukskoski, Lahisten kartanon omistustila Salamajärvellä
• 1600-1650: Tiala, Pölkki, Kuusjärvi, Humalalampi
• 1650-1700: Haukka, Kinnunen, Tiala
• 1700-1750: Kinniä
• 1750-1800: Jylhä, Vasalampi, Korpiaho, Kellokoski, Sahipakka, Linna, Korkiakangas, Liukko, Pirttikoski, Kukkola, Jakobslund (Pappila), Koivukoski, Mehtä-Poranen, Rotmo, Ahvenkoski, Vappula, Yrttikoski, Taivassalo, Kivikangas
• 1800-1900: kymmeniä uudistaloja lisää

 

Perhon kyliä:

Alajoki, Haukka, Humalajoki, Jänkä, Kirkonkylä, Kivelä, Kivikangas, Kellokoski, Kokkoneva, Korkiakangas, Korpela, Liukko, Mehtä-Poranen, Mustamaa, Mäkelä, Mökälä, Möttönen, Oksakoski, Peltokangas, Salamajärvi, Taipale

 

Luonto

Perhonjoki halkoo kuntaa noin 30 kilometrin matkalla. Joen koskia on perattu varsinkin Oksakosken ja Kellokosken seudulla. Maatalot viljelyspeltoineen levittäytyvät joen rannoille.  Perhossa on runsaasti järviä ja pieniä lampia. Suomaisemat kankaineen ovat tyypillistä Suomenselän maisemaa. Erämaaluonne leimaa luontoa. Järvien kalakanta on ollut tärkeä ravinnonlähde. Erämaisessa luonnossa viihtyvät hirvet, peurat, istutettu metsäpeura, karhut, sudet, ahmat ja ilvekset. Joutsen ja kurki kuuluvat runsaslukuisina vesistöiseen luontoon. Salamajärven kansallispuisto, Salmelanharju ja Säästöpiirinnevan soidensuojelualue ovat etappeja luonnossa liikkujalle.

 

Historiallisia kohteita

Paikalliseen historiaan liittyviä vierailukohteita ovat seuraavat: Perhon kirkko sisätiloineen vuodelta 1903, tapuli, Jängänharjun hautausmaa sekä Haanenlehdon hautausmaa. Jängänharjun hautausmaalla on viime sotien sankarihaudat (talvi- ja jatkosodassa kaatuneita 110 miestä ja yksi nainen) sekä sisällissodan (kaatuneita 7 miestä) muistomerkki, Ilmari Wirkkalan suunnittelema Haanen muistopatsas sekä Nälkävuosina menehtyneiden muistokivi. Kirkon vieressä on Kotiseutumuseo, entinen viljamakasiini vuodelta 1858, museoksi muunnettu vuonna 1963. Museossa on perholaista vanhaa talonpoikaisesineistöä sekä mielenkiintoisena yksittäisesineenä Jylhänjärven lento-onnettomuuskoneen potkurin lapa ja kelluke.

Kirkonkylän keskustaa halkoo valtatie 13, entinen Tuohi-Antin (Antti Chydeniuksen alulle panema) maantie. Joenmutkaan jää entinen pappilan alue, Jakobslund, Pappilanniemi. Kunnantalo ja koulukeskus sijaitsevat maantien varrella. Koivukosken talot muodostavat oman perinteikkään ryhmänsä Möttöseen päin mentäessä. Möttönen on oma iso kyläyhteisönsä. Jylhänjärven rannalla on lento-onnettomuudesta vuodelta 1930 kertova muistomerkki. Möttösen vanha tupa ”Kevari” Möttösen keskustasta on siirretty Humalajoen ulkoilukeskuksen pihapiiriin 1990-luvulla.

Kirkonkylän kiertoliittymässä on ”Arsin rinki”, olympiakuulantyöntäjä Arsi Harjun kunniaksi taiteilija

Seppo Kalliokosken suunnittelema kuularinki kuulineen. Kokkolaan päin mentäessä on Suomen sodan Kokkonevan taistelun muistomerkit luutnantti Bror von Schönemanin hauta ja eversti Otto von Fieandtin komentajakivi opastauluineen. Oksakosken koulun pihapiirissä kivipaateen kiinnitettynä on Talvi- ja jatkosotaan lähteneiden muistolaatta.

Jängän kylältä nelisen kilometriä Halsuan suuntaan on muistomerkkikohde Hauta Perhossa. Suojeluskuntalaiset pystyttivät Haanen muistopaaden vuonna 1925. Alueeseen liittyy runoilija J. L. Runebergin tarunhohtoinen runo Hauta Perhossa. Sen mukaan paikalla olisi asunut Ukko Haane kuuden poikansa kanssa Ison vihan aikoihin. Isä poikineen kärsi sankarikuoleman venäläistä vihollista vastaan. Paikallinen väestö on kuitenkin ottanut tarinan niin omakseen, että mm. nykyisiin kunnan keskustan kadunnimiin on ammennettu henkilönimistä: on Haanentie, Aatunkuja, Eeronkuja, Kustaantie, Tuomaankuja, Ukonkuja. Salamajärven kylästä löytyy vanha, kunnostusvaiheessa oleva Lampuotin talo, myös Rantalan perinteikkäät rakennukset paistattelevat järvenlahden pohjukassa.

Mainittakoon, että Perhossa on parhaimmillaan 1900-luvun alkupuoliskolla ollut 14 kansakoulua, joista kolme on edelleen toiminnassa. Useimmat näistä koulurakennuksista omilla kylillään ovat vielä nähtävissä, tosin käyttötarkoituksiltaan muuttuneina. Kunnallinen keskikoulu ja kansalaiskoulu aloittivat toimintansa vuonna 1956. Peruskouluun siirryttiin Perhossa vuonna 1974. Toisen asteen kouluista Perhon maaseutuoppilaitos sai alkunsa vuonna 1979 ja Perhon lukio vuonna 1981. Kirjasto otti ensi askeleensa jo vuonna 1862 kanavapäällikkö Tuomas Taittosen alulle panemana. Sahipakan talossa oli pieni kirjakokoelma lainattavaksi. Kirjaston tilat ovat sijainneet sittemmin kunnantalossa, koulun ja teollisuustilojen yhteydessä ja viimeisimpänä vuonna 1993 valmistuneessa Saara Juolan suunnittelemassa kirjasto- ja nuorisotalossa. Nämä kaikki rakennukset löytyvät kirkonkylän keskustasta.

 

Lopuksi

1900-luvun historia on perholaisille tuttua: Suomen itsenäistyttyä ja sisällissodan jälkeen kehitys kehittyi Perhossakin, koululaitos otti moninaista muotoaan, maa- ja metsätalouden rinnalle tulivat palveluelinkeinot, köyhyys alkoi väistyä. Talvi- ja jatkosodan vuodet toivat omat kärsimyksensä, mutta sen jälkeen alkoi vaurastuminen yrityselämän myötä ja tietoyhteiskunnan nopea tulo kaikille yhteiskuntaelämän alueille. Siirtolaisuus Amerikkaan, Kanadaan ja Australiaan 1900-luvun vaihteen molemmin puolin sekä myöhempi 1960-luvun aalto Ruotsiin toivat mukanaan kansainvälisyyden. Myöhemmin Euroopan unioni yhdisti perholaisetkin eurooppalaiseen perheeseen.

 

Lähteet:

• Haanen kummulta Karjalaan ja Lappiin (Veteraanitoimikunta, 1989)
• Keskipohjalaiset kulttuuriperintöreitit (Pertti Hyttinen ja Kari Ilmonen, 2020)
• Kokkolan pitäjän yläosan historia 5 (Pentti Virrankoski, 1961)
• Perhonjokilaakson historia (Heikki Junnila, 1987)
• Perhon- eli Vetelinjoki ja Kälviänjokilaaksojen historia (multimediaesitys, Jaana Itäpalo ja Hans-Peter Schulz, 2005)